Mao Zedong

Maon merkittavaksi ansioksi on luettu aiemmin hajanaisen Kiinan yhdistaminen vahvan keskushallinnon alaisuuteen. Lisaksi hanen on katsottu ainakin auttaneen japanilaisten valloittajien karkotuksessa, ja hanta pidetaan taitavana sissisodan johtajana ja teoreetikkona. Kommunistien valtaannousun ja kansantasavallan perustamisen jalkeen Maon perinto on ristiriitaisempi, ja sita varjostavat epaonnistunut talouspolitiikka, toisinajattelijoihin kohdistunut vaino seka valtaviin mittasuhteisiin paisunut henkilokultti.

Maon johtamistyylille oli ominaista tavallisten kiinalaisten mobilisoiminen erilaisiin uudistusohjelmiin ja joukkoliikkeisiin. Niista tunnetuimmat olivat 1950-luvun lopulla toteutettu suuri harppaus ja 1960-luvulla alkanut kulttuurivallankumous. Suuren harppauksen tarkoituksena oli modernisoida ja teollistaa Kiina nopeasti, mutta eparealistiset tavoitteet ja kehno suunnittelu johtivat talouden syoksykierteeseen ja maanlaajuiseen nalanhataan, jossa kuoli kymmenia miljoonia ihmisia. Kulttuurivallankumouksen tavoitteena oli uudistaa Kiinan poliittista elamaa ja syrjayttaa Maon kilpailijat. Tilanne karkasi nopeasti keskushallinnon kasista, ja maa ajautui sekasortoon. Maon valtakauden viimeiset kymmenen vuotta olivat epavakaata aikaa, jota leimasivat sisainen valtataistelu ja poliittinen vakivalta. Levottomuuksista ja nalanhadista huolimatta Kiinan vakiluku kasvoi Maon kaudella runsaasta 500 miljoonasta lahes miljardiin. Koulutustaso ja elinianodote paranivat huomattavasti aiemmasta, mutta tavallisen kansan elintaso pysyi heikkona, ja Maon kuollessa neljannes kiinalaisista eli edelleen aarimmaisessa koyhyydessa.

Arviot Maon perinnosta ovat vahvasti jakautuneet. Virallisesti Kiinan kansantasavalta kunnioittaa Maoa valtakunnan yhdistajana ja perustajana, mutta tunnustaa hanen myohemmat virheensa. Lansimaissa Maoon suhtaudutaan usein hirmuvaltiaana, joka vainosi sumeilematta vastustajiaan ja edisti poliittisia paamaariaan valtavista ihmishenkien menetyksista piittaamatta. Historiantutkijat ovat esittaneet hienovaraisempia tulkintoja, joissa huomioidaan seka Maon saavutukset etta epaonnistumiset. Lauri Paltemaan ja Juha A. Vuoren mukaan Maon valtakaudella otettiin merkittavia edistysaskelia, mutta ne olisi todennakoisesti saavutettu myos ilman kommunisteja.

Ideologia ja politiikka

Maolaisuus

Maon omintakeinen poliittinen ajattelu kehittyi vaiheittain, ja sen synty tulee nahda 1900-luvun alun Kiinan asiayhteydessa. Maa oli sisaisesti jakautunut ja siirtomaavaltojen miehittama. Yhteiskunta oli epatasa-arvoinen ja maalaiskoyhaliston asema huono. Vakivaltaiset levottomuudet ja kapinat olivat yleisia, ja rikollisten julkinen noyryyttaminen ja teloittaminen olivat tavanomaisia kaytantoja. Perati kymmenesosa kiinalaisista oli tyottomia, eli koyhyydessa ja suhtautui vihamielisesti maanomistajaluokkaan, johon Maonkin perhe kuului. Jopa rauhan ja hyvien satojen vuosina esiintyi miljoonia ihmishenkia vaatineita nalanhatia.

Maon kehittamaa marxismi-leninismin suuntausta kutsutaan maolaisuudeksi. Neuvostoliiton suoran jaljittelyn sijaan se pyrkii "kiinalaistettuun marxilaisuuteen". Maolainen ihanneyhteiskunta rakentuu solunkaltaisista, pitkalti omavaraisista ja autonomisista kommuuneista. Leninismin mukaisesti puolue ja valtio ovat erottamattomasti kietoutuneet toisiinsa, ja valta pysyy puolueella kaikissa tilanteissa. Puoluekaaderien tulee kuitenkin olla laheisessa ja tasa-arvoisessa suhteessa kansanjoukkoihin. Muita keskeisia arvoja ovat anti-intellektualismi, byrokratianvastaisuus, tasa-arvo seka ja suurten vakijoukkojen mobilisoiminen eliitinvastaiseen luokkataisteluun, joka jatkuu viela kommunistipuolueen valtaannousun jalkeenkin. Luokkataistelussa tarvitaan myos vakivaltaa, jonka avulla sortava luokka pakotetaan vaistymaan tavallisen kansan kollektiivisen paatoksenteon tielta. Puhdasoppisesta marxilaisuudesta poiketen aseellinen vallankumous tukeutuu ensisijaisesti pientilallisiin ja muuhun maalaiskoyhalistoon, ei teollisuuskaupunkien tyovaestoon.

Maon ajatukset ikuistettiin "Pienena punaisena kirjana" tunnettuun sitaattikokoelmaan (Otteita puheenjohtaja Mao Zedongin teoksista). Se julkaistiin toukokuussa 1964 ja laadittiin alun perin asevoimien henkiloston ideologiseen kasvatukseen. Teos kaannettiin kymmenille kielille ja sita arvioidaan painetun noin 800 miljoonaa kopiota, mika tekee siita Raamatun ja Koraanin jalkeen historian laajalevikkisimman kirjan.

Johtamistyyli

Maon johtamistyylille ominaista oli valiportaan ohittaminen ja viestien osoittaminen suoraan ruohonjuuritasolle. Han kiersi paljon kentalla tutustumassa tavallisten kiinalaisten arkeen. Vuosina 1949–1976 Mao vietti tallaisilla matkoilla yhteensa lahes yhdeksan vuotta, mutta usein hanelle kerrottiin vain se, mita hanen arveltiin haluavan kuulla. Yksityisesti Mao saattoi esittaa karkeita ja vakivaltaisia nakemyksia tai haaveilla eparealistisista saavutuksista. Han ei valttamatta tarkoittanut niita kirjaimellisesti otettavaksi, mutta kaytannossa alemman tason paattajat yrittivat silti panna ne toimeen.

Toinen Maon valtakauden erityispiire olivat joukkokampanjat, joilla pyrittiin edistamaan seka poliittisia etta taloudellisia paamaaria. Kampanjoiden tavoitteena oli luoda uusi vallankumousihminen ja vapauttaa kansanjoukkojen voima, joka aiemmin oli ollut kapitalismin kahlitsema. Maolaiset joukkoliikkeet painottivat tasa-arvoa ja nostivat maalaiskoyhaliston rahvaanomaisuuden hyveeksi. Hierarkkisen hallinnon ja teknokraattisen asiantuntemuksen sijaan Mao pyrki uudistamaan Kiinaa kansan kollektiivisen tahdonvoiman ja innon avulla. Samalla han hylkasi taloustieteen ja johtamistaidon perinteiset opit.

Mao saattoi muuttaa politiikkansa suuntaa akillisesti: asiat voitiin hanen mukaansa tehda joko "hitaasti ja huonosti tai nopeasti ja hyvin". Vastustusta kohdatessaan han usein teki taktisen vetaytymisen kannoistaan ja tavoitteistaan. Myohemmin han aloitti samansuuntaisen politiikan uudelleen, mutta aiempaa radikaalimmassa muodossa. Epaonnistumisista Mao ei yleensa ottanut vastuuta vaan vahatteli ongelmia ja syytti niista vastaan hangoittelevaa vahemmistoa.

Mao kuuluisasti katsoi "poliittisen vallan saavan alkunsa kivaarin piipusta". Sotilasjohtajana han oli sissisodan kannattaja ja sai vaikutteita Sunzilta. Monet sotaoppinsa Mao kehitti Zhu Den avustuksella. Vuonna 1928 han antoi Kuomintangia vastaan taistelleille joukoilleen seuraavan ohjeen: "Kun vihollinen etenee, me peraannymme. Kun vihollinen lepaa, me hairitsemme sita. Kun vihollinen valttaa taistelua, me hyokkaamme. Kun vihollinen vetaytyy, me etenemme."

Ulkopolitiikassa Mao suosi kahdenvalisia suhteita. Ulkopolitiikka oli eristaytyvaa mutta pragmaattista. Retoriikassa vastustettiin imperialismia ja tuettiin siirtomaiden itsenaistymista. Puheiden tasolla Mao tuki ulkomailla toimivia maolaisia vallankumousliikkeita, mutta kaytannossa han oli valmis hylkaamaan ne, mikali valtion johto suostui tunnustamaan Kiinan kansantasavallan ja kannattamaan sen YK-jasenyytta.

Henkilokultti

Kiinan kommunistisen puolueen suuri kertomus oli kiinalaisten vapauttaminen Kuomintangin hirmuvallasta. Kansantasavallan perustamisen jalkeen sankaritarina henkiloityi puolueen johtajaan Maoon, jonka mielipiteet alettiin samaistaa totuuteen. Maon ylistaminen osoittautui tehokkaaksi tavaksi edistaa omaa poliittista uraa. Mielistelyssa kunnostautui erityisesti puolustusministeri Lin Biao. Maon oma suhtautuminen ilmioon oli ristiriitainen, ja han seka ylisti henkilokulttien hyodyllisyytta etta varoitteli sokean henkilonpalvonnan vaaroista.

Kiinalaisissa propagandajulisteissa Mao esiintyi taajaan 1940-luvulta lahtien. Henkilokultti kohosi mahtavaksi tyokaluksi, jota Mao kaytti vihollistensa lyomiseen ja oman valtansa ponkittamiseen. Kun Mao 1960-luvun alussa kohtasi aiempaa voimakkaampaa arvostelua, han alkoi tukeutua armeijaan, joka Lin Biaon johdolla muutettiin "Mao Zedongin ajattelun suureksi kouluksi". Henkilokultin rakentaminen tapahtui Maon hyvaksynnalla ja hanen poliittisia paamaariaan varten. Huippuunsa se nousi vuonna 1966 alkaneen kulttuurivallankumouksen alkuvaiheessa, jolloin palvonta saavutti uskonnolliset mittasuhteet. Maon kuva oli lasna kaikkialla ja sai jumalankaltaisia piirteita: diktaattori esitettiin hyvantahtoisena isallisena hahmona, joka sateili valoa tavallisten kiinalaisten keskuuteen.

Henkilonpalvonta ritualisoitiin kaytannolla, jossa Maolta "kysyttiin aamulla ohjeita, keskipaivalla hanta kiitettiin suopeudesta ja illalla hanelle kerrottiin kuluneesta paivasta". Maon kuvan tai patsaan edessa tehtavaan rituaaliin kuuluivat kolminkertainen kumarrus, vallankumouslaulun laulaminen, Pienen punaisen kirjan lukeminen ja kymmenentuhannen elinvuoden toivottaminen hallitsijalle.[145] Linin kuoltua 1971 henkilonpalvonta menetti uskottavuutensa, ja Maon julkisuuskuvaa alkoivat enenevassa maarin haitata myos kulttuurivallankumouksen ylilyonnit. Mao-kultin uskonnollisimpia piirteita karsittiin pois, ja Lei Fengin seka Chen Yongguin kaltaiset mallikansalaiset alkoivat korvata Maon hahmoa propagandajulisteissa. Kultin irvokkaimmista piirteista syytettiin Lin Biaota.

Korostuneen ideologinen kuvasto pitkalti katosi kiinalaisesta propagandasta 1980-luvulla, ja tilalle tuli taloudellisen hyvinvoinnin ylistys seka tavanomainen tuotemainonta. Maon syntyman satavuotisjuhlan (1993) myota jumalankaltainen Mao-hahmo teki paluun Kiinan populaarikulttuuriin ja jossain maarin myos viralliseen kuvastoon. Mao-kultti on edelleen voimakas erityisesti maaseudulla, missa osa vaestosta nostalgisoi kommuunien ja kollektiivitilojen aikaa. Kiinan nykyjohdon vastustuksesta huolimatta Maoon kohdistuu jopa uskonnollista palvontaa muiden kansanomaisten jumalhahmojen rinnalla. Hanelta voidaan rukoilla esimerkiksi onnea, vaurautta tai poikalasta.