Siili

eurooppalainen siili (Erinaceus europaeus) on siilien (Erinaceidae) heimoon kuuluva piikikäs nisäkäslaji. 
Se on yöeläin, jota esiintyy Länsi-Euroopassa sekä Pohjois-Euroopan lauhkeimmissa osissa. 
Suomessa laji elää aina Perämeren pohjukassa asti, satunnaisesti pohjoisempanakin. 
Sitä tavataan niittyjen reuna-alueilla ja kulttuuriympäristöissä, joissa on sopivasti suojaisia pesäpaikkoja.

Ulkonäkö ja koko

Siili on noin 20–30 senttimetriä pitkä, ja sen häntä on 1,5–4 senttimetriä. Siili painaa 0,4–1,2 kilogrammaa, joskus jopa 1,9 kilogrammaa.
Paino vaihtelee kuitenkin huomattavasti vuodenajan mukaan. Talvihorroksesta herännyt siili voi painaa alle 300 grammaa, mutta se lihoo nopeasti alkukesästä.
Urokset ovat keskimäärin isompia kuin naaraat, mutta siilin koko riippuu muistakin seikoista. 
Uros ja naaras ovat melko samannäköisiä, ja ne voidaan erottaa toisistaan vain läheltä tarkastelemalla. Naaraan sukuelimet ovat lähempänä peräaukkoa kuin uroksen.

Siilin kasvot, vatsa ja alakyljet ovat tuuhean karvan peittämät. Jalkojen karva on ohuempaa. Rinta on ruskea ja jalat mustat.
Kasvoissa on naamio, joka on muodostunut tummemmasta ja vaaleamman ruskeasta karvoituksesta. 
Silmien ympärillä karvat ovat jo lähes mustia. Siilillä on suippo, pitkähkö, kärsämäinen ja liikkuva ylähuuli, jonka kärjessä ovat sierainaukot. 
Siilin silmät ovat pyöreät ja mustanruskeat. Korvalehdet ovat näkyvät.
Siilin jalat ovat pitkähköt, mutta niitä ei yleensä huomaa siilin liikkumistavan ja tuuheiden vatsakarvojen vuoksi. 
Kävellessään siili pitää jalkojaan koukussa mutta suoristaa ne juostessaan ja kasvaa näin korkeutta kymmenisen senttimetriä. 
Jaloissa on vahvat kynnet ja anturat, jotka soveltuvat kaivamiseen.

Levinneisyys ja elinympäristö

Siiliä tavataan luontaisesti isossa osassa Eurooppaa. 
Sen levinneisyysaluetta ulottuu Britteinsaariltaja Pyreneiden niemimaalta itään Puolaan ja Pohjoismaiden pohjoisosiin sekä Venäjän pohjoisosiin ja Moskovan ympäristöön. 
Sitä ei tavata Euroopan kaakkoisosassa eikä Venäjän eteläosissa. 
Se elää joillakin läntisen Välimeren saarilla, kuten Korsikalla, Elballa, Sardiniassa ja Sisiliassa. 
Levinneisyysalueen rajat eivät ole täysin selvät Sloveniassa, Itävallassa eikä Slovakiassa, missä sen elinalue menee päällekkäin toisen siilin, Erinaceus roumanicus -lajin kanssa. 
Lajia on lisäksi istutettu Azoreille ja Uuteen-Seelantiin. Suomessa siili on levinnyt pohjoista kohti ihmisen avustuksella.

Siiliä tavataan erityisesti niittyjen reuna-alueilla ja pensasaidoissa. Siili ei pidä kosteista alueista, eikä sitä yleensä tavata tiheissä metsissä. 
Se elää koko levinneisyysalueellaan merenpinnan tasosta jopa 2 400 metrin korkeuteen.
Keski-Euroopassa siiliä tavataan yleensä alavilta mailta, mutta Etelä-Euroopassa sitä esiintyy myös vuoristoissa.
Siili on ihmisen pöytävieras, ja se on varsin yleinen puutarhoissa, hautausmailla, puistoissa ja maatalousekosysteemissä sekä monilla muilla alueilla, joilta löytyy sopivia paikkoja horrostaa.

Käyttäytyminen

Siilit ovat kotipaikkauskollisia yöeläimiä. Poikaset jäävät usein pysyvästi melko lähelle kotipesäänsä.
Siileillä on laajat elinpiirit, mutta niillä ei ole reviirejä, joita ne puolustaisivat tai merkkaisivat. 
Siilit sietävät toisiaan, mutta erityisesti naaraat välttelevät toisiaan kiima-ajan jälkeen. 
Tämän vuoksi naaraiden elinpiirien ydinalueilla ei ole päällekkäisyyttä. 
Urossiilit tappelevat joskus keskenään, etenkin alueilla, joilla elintilaa on niukasti. 
Tapellessaan siilit puskevat toisiaan ja yrittävät purra toisiaan jaloista. Heikompi osapuoli luovuttaa yleensä nopeasti.

Yksittäisen siilin elinpiirin sisällä on useita pienempiä ydinalueita. Yhdellä ydinalueella siili viihtyy muutamasta päivästä viikkoihin. Elinpiirien koko vaihtelee huomattavasti. 
Parittelukautena touko–kesäkuussa koiraiden elinpiiri on keskimäärin 72 hehtaaria ja naaraiden 21 hehtaaria. 
Koiraiden elinpiiri on suurempi, jotta se kattaisi useamman naaraan elinpiirin ja näin parantaisi yksilön lisääntymismahdollisuuksia. 
Parittelun jälkeen kesä–elokuussa koiraiden elinpiiri pienenee keskimäärin 48 hehtaariin, mutta naaraiden elinpiiri pysyy lähes muuttumattomana. 
Naaraiden ydinalueet kuitenkin pienenevät imetyksen aikaan. Koiraiden elinpiirit ovat pienimmillään elo–syyskuussa, kun ne valmistautuvat talvihorrokseen, silloin ne ovat keskimäärin vain 17 hehtaaria. 
Naaraiden elinpiirit kasvavat poikasten itsenäistyessä, ja ne ovat elo–syyskuussa suurimmillaan keskimäärin 29 hehtaaria. 
Naaraat käyttävät paljon energiaa poikasten tuottamiseen ja hoitamiseen, mikä voi selittää niiden koiraita suurempia elinpiirejä elo–syyskuussa, kun ne keräävät rasvavarastoja talvea varten.

Aktiivisena aikana huhti–lokakuussa koiraat käyttävät keskimäärin 24 pesää ja naaraat 17 pesää. 
Joitakin pesiä ne käyttävät useamman kerran, mutta koiraat vaihtavat pesää useammin.
Pohjoisessa siileillä on talvi-, kesä-, poikas- ja syyspesiä.

Aistit

Hajuaisti on siilin tärkein aisti, ja sillä on useita tehtäviä: se auttaa ravinnon etsimisessä, varoittaa vihollisesta, auttaa orientoitumaan elinympäristöönsä sekä liittyy seksuaaliseen käyttäytymiseen. 
Siili nostaa ilmaa haistellessaan päätänsä. Siili voi haistaa ravinnon kolmen sentin syvyydestä ja maan pinnalla metrin päästä. 
Hajun avulla siili tunnistaa myös lajitoverinsa ja niiden sukupuolen. Siilillä on hajujen tunnistamista varten myös vomeronasaalielin, joka on erikoistunut kemiallisten ärsykkeiden, kuten feromonien erittelyyn. 
Se ohjaa sosiaalista ja seksuaalista käyttäytymistä.

Siili käyttää ravinnonhankintaan hajuaistin lisäksi kuuloaistia, jonka avulla se pystyy havaitsemaan muun muassa selkärangattomia eläimiä. 
Kuuloaisti on hyvä erityisesti korkeataajuisten äänien havaitsemiseen. Monet korkeat äänet saavat siilin vetäytymään kerälle.

Siilin näköaisti on melko heikko. Siilin arvellaan olevan myös melkein värisokea, sillä sen verkkokalvolla on lähes pelkästään sauvasoluja. Tappisolujen osuus on noin 3,75 prosenttia. 
Yöeläimelle värien erotuskyky ei ole kovinkaan merkittävä ominaisuus, mutta päivänvalossa siilikin pystyy erottamaan joitakin värejä, kuten mustan valkeasta, harmaan eri sävyjä sekä sinisen ja keltaisen toisistaan. 
Heikkoa näköä on paikkaamassa pitkät viiksikarvat, jotka tunnistavat liikkeen ilmavirrasta.

Jäljet

Siilin jalanjäljet pystyy erottamaan eriparia olevista jaloista: etujäljet ovat takajalkoja kapeammat. Jäljissä näkyy painauma kaikista viidestä varpaasta, kun esimerkiksi rotan, oravan ja vesimyyrän jäljissä on vain neljä painaumaa. 
Siilin piikeistä voi lisäksi jäädä jäljet jälkijonon sivuille. Pehmeällä alustalla näkyy jopa koko ruumiin jättämä raahausjälki

Siilin ulosteet ovat 3–5 senttimetriä pitkiä ja lieriömäisen muotoisia. Ulosteen toinen pää on yleensä toista terävämpi, ja joukossa on usein sulamattomia hyönteisten osia.

ääntely

Siilit ovat enimmäkseen hiljaa. Kohdatessaan vastakkaisen sukupuolen edustajan siili, etenkin naaras, saattaa alkaa tuhahdella. Siili tuhisee ja niiskuttelee myös haistellessaan ravintoa. 
Tuhahteluita voi esiintyiä myös kosiskelussa ja varoitusäänissä. Peloissaan siili saattaa ulvahtaa kovalla äänellä. Joskus siilit yskähtelevät, sihisevät tai tirskuttavat kuin linnut. 
Pienet poikaset piipittävät pesässään, ja isompina kimittävät, kun pelkäävät joutuvansa emostaan eroon. Pelästyneen siilin sydämen syke saattaa olla kuuluvaa.

Puolustautuminen

Siilin ensimmäinen puolustautumisreaktio on juosta karkuun. Toissijainen puolustautumisreaktio on jäykistyä paikoilleen ja nostaa refleksinomaisesti piikit pystyyn.
Ensin siili nostaa otsapiikkinsä, ja jos se ei vielä auta, se nostaa loputkin piikkinsä.
Jos vaara jatkuu, jos siiliä kosketetaan, tai jos siili jää tappelussa häviölle, se vetäytyy osittain tai viimeisessä hädässä kokonaan palloksi piikkiensä suojiin. 
Kerällemeno tapahtuu vain parissa sekunnissa, ja se on mahdollista erityisten ja monimutkaisten selkää ja kylkiä peittävien iholihasten ansiosta. Siili voi pysytellä pallona tuntikausia. 
Se myös nukkuu ja talvehtii puolittaisessa palloasennossa, yleensä kyljellään. Siili osaa myös kallistella piikistöään tarvittaessa puolelta toiselle kohti vastustajaa.

Vieraslaji

Siiliä pidetään haitallisena vieraslajina muun muassa Uudessa-Seelannissa, mihin se on levinnyt ihmisten mukana. 
Siili uhkaa paikallisia selkärangattomia, matelijoita, sammakkoeläimiä ja maassa pesiviä lintuja. 
Ne kilpailevat myös ravinnosta alkuperäisten hyönteissyöjien, kuten Uudessa-Seelannissa kiivien, kanssa.

Skotlantilaisilla Uistin saarilla rantalintujen määrä väheni siilialueilla vuosien 1983–2000 aikana noin 39 prosenttia. 
Siilit tuhosivat South Uistilla vuosien 1996–1997 pesimäkaudella jopa 60 prosenttia joidenkin rantalintulajien pesistä.